Terveys ja ennaltaehkäisy

Lue kaikki mitä tarvitsee tietää silmien terveydestä ja sen ylläpidosta.

Silmät toimivat yhteistyössä aivojen kanssa, ja niiden kautta koemme ympäristöstä enemmän kuin minkään muun elimen kautta. Kaikki kokevat ympäristönsä omista lähtökohdistaan – jokainen näkee eri tavalla! Näkeminen ei riipu pelkästä näkökyvystä vaan myös siitä, mitä haluaa nähdä – henkilökohtaiset mieltymykset, kokemus ja muistot vaikuttavat havaintoihin. Ilmeisesti 80 % vaikutelmista saadaan silmien kautta.

Mutta asiaan liittyy paljon muutakin. Perustellusti sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Ne heijastavat myös tunteitamme, ja niistä näkee, onko iloinen, surullinen, stressaantunut tai väsynyt. Ja se voi vaikuttaa myös näkemisen laatuun. Jos olemme stressaantuneita silmätutkimuksen aikana, tulos poikkeaa rentoutuneena ja hyväntuulisena tehdystä tutkimuksesta. Päivällä näkemämme seuraa meitä myös yöhön. Nukkuessa käsittelemme hereillä näkemiämme kuvia. Jopa sikiöt kohdussa voivat havaita valoa.

On siis tärkeää suojella silmiä ja pitää niistä huolta parhaan mukaan. Toisin sanoen säännölliset silmätarkastukset ovat ehdottoman tärkeitä.

Kuinka pitää silmät terveinä?

Tärkein aistielimemme tarvitsee suojaa ja huolenpitoa. Huomioitavia asioita on monia.

Terveys ja ennaltaehkäisy 16.10.2017

Tags:

Miksi hyvä näkö on niin tärkeää

Jos muut aistit, kuten maku tai haju, lakkaavat toimimasta, silmät suojaavat meitä parhaiten vaaroilta. Siinä silmillä on tärkeä tehtävä.

Terveys ja ennaltaehkäisy 16.10.2017

Tags:

ZEISSin näköseulonnan verkkotesti Tarkista täällä verkossa, onko aika käydä näkötestissä jälleen uudestaan.

Silmät kohtaavat uusia haasteita modernissa maailmassa

Nykyään käytämme jatkuvasti pöytätietokoneita, kannettavia tietokoneita, älypuhelimia ja taulutietokoneita sekä katsomme televisiota. Sen vuoksi silmämme tarkentavat samalle etäisyydelle paljon pidemmän aikaa kuin ennen. Tämä saattaa aiheuttaa silmien rasittumista, päänsärkyä, selkäkipua ja niskajäykkyyttä päivän päätteeksi.

Ei ole varmaa, onko silmätreenistä hyötyä. Olemme kuitenkin varmoja yhdestä asiasta: jos tarkennamme katseen lyhyen etäisyyden päähän (esimerkiksi tietokonenäyttöön) pitkäksi ajaksi, on tärkeää pitää lyhyitä taukoja päivän aikana, jotta silmät ehtivät toipua. Se on helppoa: katso kaukaisuuteen säännöllisin väliajoin tarkentamatta katsetta mihinkään tiettyyn kohteeseen – viisi minuuttia tunnin välein, jos siihen on mahdollisuus.

Tämä ei koske pelkästään aikuisia. Jotta lapsen näkökyky kehittyy, heidän pitää altistaa silmänsä mahdollisimman monelle erilaiselle ärsykkeelle sekä lähellä että kaukana. Nykyään tiedetään, että likinäköisyys (myopia) on yleisempi lapsilla, jotka käyttävät liikaa aikaa lähietäisyydellä tapahtuviin tehtäviin, kuten lukemiseen, piirtämiseen ja taulutietokoneella tai pöytätietokoneella pelaamiseen.

Kuntoilu, auringonvalo ja tasapainoinen ruokavalio ovat tärkeitä niin silmille kuin terveydelle yleensä. Pidä huoli, että juot tarpeeksi vettä päivän aikana. Epätasapainoinen ruokavalio (liikaa happamia ruoka-aineita ja ruokia, joissa ei ole tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita), tupakointi, tietyt lääkkeet ja liikunnan puute eivät ole hyväksi silmille. Verenkiertojärjestelmän sairaudet ovat nykyisen käsityksen mukaan pääsyynä moniin silmäsairauksiin. Liika altistus suoralle auringonvalolle voi vahingoittaa silmiä. Muista tarvittavat varotoimenpiteet – silmäsi kiittävät sinua.  

Miten desinfioin silmälasini ja miten estän linssejä huurtumasta käyttäessäni kasvosuojainta?

10 vinkkiä terveistä silmistä

Miten välttyä kuivilta silmiltä ja silmien rasittumiselta.

Terveys ja ennaltaehkäisy 18.4.2019

Tags:

Glaukooma – kaikki, mitä sinun pitää tietää toiseksi yleisimmästä sokeuden syystä

Glaukooma on vakava silmäsairaus, joka vaikuttaa silmänpaineeseen.

Terveys ja ennaltaehkäisy 14.3.2019

Tags:

Miksi lasten silmälasit tarvitsevat parhaan UV-suojan

Mitä kaikkien vanhempien pitäisi tietää lapsen silmien suojaamisesta haitalliselta ultraviolettisäteilyltä (UV-säteilyltä).

Terveys ja ennaltaehkäisy 12.3.2019

Tags:

Nykivätkö silmäsi?

Oireet, syyt, hoito ja ennaltaehkäisy

Terveys ja ennaltaehkäisy 11.9.2018

Tags:

Mitkä aurinkolasit ovat parhaat lempiharrastukseesi?

Jokaiseen tilanteeseen on olemassa täydelliset aurinkolasit

Terveys ja ennaltaehkäisy 27.7.2018

Tags:

UV-suoja päivittäisessä elämässä

Ikkunalasit, vaatetus ja silmälasit – Mikä suojaa UV-valolta? Mikä ei?

Terveys ja ennaltaehkäisy 27.7.2018

Tags:

UV- ja häikäisysuoja

Mikä niiden ero on?

Näköprofiilini Määritä omat näkemiseen liittyvät tapasi ja tottumuksesi, niin saat sinulle parhaan yksilöllisen linssiratkaisun.
Löydä ZEISS-optikko lähelläsi