Ajaminen ja liikkuvuus

Valoisampi näkö

Kun kyse on liikenneturvallisuudesta, aikailu ei auta.

16 lokakuuta 2020
  • Valoisampi näkö

Syksyn ja talven siirtymäkaudet ovat erityisen raskaita silmille. Aurinko paistaa matalalta aamuisin ja varhain iltaisin, hämärä alkaa aiemmin ja kestää pidempään, ja usein esiintyvä sumu voi haitata näkemistä etenkin autoa ajaessa. Erityiset lisälasit voivat auttaa parantamaan näköä näissä haastavissa olosuhteissa.

Tuttu tilanne: ajat kotiin pitkän ja stressaavan työpäivän jälkeen. Alkaa jo hämärtyä ja ilta-aurinko paistaa niin matalalta, että se sokaisee silmäsi ohjatessasi ajoneuvoa muiden joukossa. Myös vastaantulijan ajovalot heijastuvat. Erotat vastaantulijoiden kaistalla kulkevat ajoneuvot vasta, kun on liian myöhäistä. Silmäsi ovat ylikuormittuneet. Tiedät, että tällaiset tilanteet vaarantavat sekä oman turvallisuutesi että muiden tiellä liikkujien turvallisuuden.

Silmälasit ajamiseen

Jotta kotimatkasi sujuu jatkossa turvallisesti, käy optikolla. Hän suosittelee erityisiä ajamiseen tarkoitettuja lisälaseja, jotka selättävät hämärän, valon vaihtelun ja häikäisyn asettamat äärimmäiset näköhaasteet.

Ajolaseissasi tulee olla optimaalinen häikäisy- ja UV-suojaus omilla vahvuuksillasi. Näin voidaan estää heijastuksia ja häikäisyä. Tämä varmistetaan silmälasilinsseillä, joissa on erinomainen heijastuksia ehkäisevä pinnoite, sekä polarisoivilla ja sävytetyillä linsseillä.

Mitä heijastuksia ehkäisevä pinnoite tekee?

Pinnoittamattomat linssit voivat toimia kuin peili, jolloin voimakkaat heijastukset heikentävät näkemistä. Ajaessa nämä heijastukset tulevat pääasiallisesti vastaantulevasta liikenteestä hämärän aikaan ja yöllä. Heijastuksia ehkäisevällä pinnoitteella varustetut silmälasilinssit vähentävät näitä häiritseviä heijastuksia ja tuottavat läpinäkyvän ja selkeän näön, tinkimättömän havaitsemisen ja vähäisemmän kuljettajan häikäistymisen. Heijastuksia ehkäiseviä pinnoitteita on kolmen tyyppisiä: perustaso, keskitaso ja tehotaso. Ilta- ja aamuhämärässä sekä yöllä usein ajaville asiantuntijat suosittelevat tehokkainta pinnoitustasoa.

Miten polarisoivat silmälasilinssit auttavat?

Asia on yksinkertainen: Polarisoivat silmälasilinssit voivat suodattaa heijastuksia – pääasiassa valoa heijastavista pinnoista, kuten märistä teistä ja veden pinnasta. Edut käyvät ilmi heti, kun puet nämä lasit, sillä näkösi kirkastuu välittömästi. Linssien erityisen värityksen ansiosta myös kontrastinäkö on parempi, ja värit toistuvat kirkkaammin. Erotat myös vastaantulevan liikenteen selkeämmin ja aiemmin esimerkiksi märillä teillä ja toisen kuljettajan käyttäessä lähivaloja.

UV-suoja ja sävytys

Myös UV-suoja voi olla tärkeä ominaisuus ajolaseissa. Se suojaa aallonpituudeltaan lyhyeltä ultraviolettisäteilyltä, joka voi vahingoittaa silmää pysyvästi. Aurinkolaseja ostaessasi varmista, että niissä on laatua osoittava CE-merkintä. Ruskeat tai harmaat sävyt sopivat parhaiten ajamiseen, koska niitä käyttäessään kuljettaja erottaa liikennevalot ja muut merkkivalot mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

Asiasta toiseen: Liukuvärjätyt linssit voivat olla erityisen miellyttävät ajaessa. Tällaisten linssien alareuna on vaaleampi, joten sen läpi on helpompi erottaa kojelaudan kohteet ja tiedot.

Mitä muuta tulee ottaa huomioon ajolasien hankinnassa?

Jokainen on erilainen. Vastaavasti silmäsi, niiden välinen etäisyys ja oma näkösi eroavat muista. Tietenkin tämä koskee myös näkemisesi tapaa, kun ajat autoa. Toiset kääntävät päänsä nähdäkseen, mitä heidän ympärillään tapahtuu, kun toiset taas liikuttavat vain silmiään. Kaikki nämä ovat oleellisia tekijöitä silmälasien mukauttamisessa, ja ne on otettava huomioon. Räätälöidyt, erityisen selkeät tarkkuussilmälasilinssit voivat siksi suurentaa visuaalista mukavuusaluettasi merkittävästi ja rentouttaa silmiäsi.

Ihminen häikäistyy herkemmin ikääntyessään. Näköaistimukset heikkenevät ja riskit kasvavat. Vinkkimme: Tutkituta näkösi säännöllisesti – vähintään yhtä usein kuin autosi. Käy näöntarkastuksessa mieluiten kahden vuoden välein.

Optikkosi osaa suunnitella myös ajolaseihisi sopivia kehyksiä. Paras valinta ovat pienireunaiset ja kapeasankaiset kehykset, jotka istuvat korkealla eivätkä siksi rajoita näkökenttää ajaessa. Hyvin pienet kehykset ja linssit eivät yleensä ole paras vaihtoehto ajolaseihin.


Jaa artikkeli